Aina vaan yhtä tahkeaa tämä blogin päivitys.Eikäpä niitä valmistuneita käsitöitäkään kovin kummoisesti ole syntynyt  Se on tuo meidän nuorimmainen edelleen sellanen vauhtihirmu,ettei äiti tahdo keretä muuta kuin juosta perässä Eilen viimeksi sabotoi käsityörintamalla:mulla oli 1½ palmikkosukkaa valmiina.Sen keskeneräisen jätin keittiön pöydälle ihan pieneksi hetkeksi kun kävin jossain.Ja johan tuo kerkes irrottaa puikot ja purkaa hyvän matkaa No,hetken kihisin ja pihisin ja mietin mitä tekis.Silmukoita ei oikein saanut helposti poimittua enää,joten purkasin sit koko sukan.Ja aikani pähkittyä sen jo valmiinkin.Ne oli alunperinkin hiukkasen liian naftin kokoiset,niin sama se sit purkaa molemmat kun vauhtiin päästiin Katotaan nyt sit koska ne saa valmiiksi.Palmikkoa en enää alkanut niihin vääntää,kun Sanni jo odottaa saavansa kohta ne himoitsemansa turkoosit sukat.Joten nopeampaa mallia otettiin kehiin 

Mutta sit niitä,jotka ei ole joutuneet sabotaasin kohteeksi :

Sukat Joonalle,13-v.Eli kokoa 42-43 jotakuinkin.Ville-sukkalankaa,jota ostin Tampereen Lankamaailman alesta alkuvuodesta Mukavaa lankaa.

Heijastin omaan pipoon.Tällasia tein siis eskarin tädeille jouluksi.Heijastinnauhahan oli Sekä että-verkkokaupasta,kiinnityksenä oleva koruneula ja nappi on Sinooperista. Nää on kyllä hauskoja tehdä.Pitäisi tilata lisää heijastinta,että saa muutaman vielä.

Mulla oli noita Lintuset- ja Öttömönkiäis puleja palat eikä niitä kyllä ite tarvinnut enää,niin huutelin kerran facebookissa,jos joku tarviis.Miehen veljen tyttö sit oli vaippoja vailla ja sinne tein nämä.M-kokoisia,kaava on muokkailtu jostain kaavasta En siis muista mistä. Sinjalle tein vielä samalla kertaa yhden Öttömönkiäis-vaipan,vihreä coolmax sisällään.Se ei kuvaan kerennyt,kun neiti halusi sen jo käyttöön suoraan.Oli varmaan viimeinen vaippa Sinjuskalle,eiköhän tuo jo kohta ala oppia kuivaksikin

Lopuksi vielä kämmekkäät itselle.Ihanaa Baby silk-lankaa (80% babyalpakkaa ja20% silkkiä ) kolmosen puikkeloilla.Väri on oikeasti sellanen viininpunaisempi.Mallineulehan on taas Rinsessaa (Ullaneuleesta).Ekan kun olin saanut melkein loppuun,niin totesin uusimmassa Novitassa olevan ihan samanlainen malli (niissä oli peukkukin tehty näin kun näissä,kun Rinsessassa on peukussakin mallineuletta).Tätä lankaa olis vielä ihan pikkusta vajaa kaksi kerää.Mitähän siitä tekisi?